“You lost this game”

”Seuraavaksi taas iki-ihanalle viisumin uusintareissulle! On muuten taas jo pari päivää myöhässä...” Kuten sanottua viisumia olin lähdössä viime viestin lopuksi uusimaan ja myöhässä kuten aina. Varsin synkeä asennoituminen koko viisumibyrokratiaa kohtaan ei varmasti edesauta niistä selviytymistä, mutta vaikka kuinka olin taas henkisesti tsempannut reissua varten, niin täysin reisillehän se meni.


R.I.P

Ensinnäkin vakaa tarkoitukseni oli käydä uusimassa viisumi tällä(kin) kertaa ajoissa. Tiesin sen umpeutuvan 14. päivä, mutta kun aiemmin tekemäni kotiutus ei tietysti (siis tietenkään!) millään voinut tulla edes lähes ajoissa tililleni, päivä tuli ja meni. Sen jälkeen meni vielä pari muutakin päivää asenteella; ”kun on myöhässä, niin olkoon sitten myöhässä” - tulevien sakkojen määrän hyvin tietäen, joten otin asian uudelleen hoitoon vasta seuraavan viikonlopun alla.
 
Kuten olen ehkä maininnutkin asustelen edelleen vähän ”korvessa”, rannikolla, noin 80 kilometrin päässä Bangkokista. Paikka ei ole erityisen pieni, mutta sivussa kuitenkin. Sen lisäksi ettei täällä ole kaikkia turistipaikkojen turistijuttuja, kuten ”visa-run” palvelupisteitä, joista voisi varata paikan sellaiselle ja saada kyydin omalta kotiovelta rajalle, niin täällä ei ole myöskään normaaleja takseja. Pelkästään mopotakseja ja jotain lavatakseja ajelemassa omia reittejään. Pieni omituisuus paikan koko huomioiden johon on saanut täällä olon aikana tottua, vaikka sama ihmetys oli aika pitkälti myös mm. Udon Thanissa. Noh, ensin mainittu tuotti jo pieniä vaikeuksia, koska nyt jouduin taas varaamaan paikan netin kautta ja lähdön Bangkokista ja toinen sen myötä ettei täältä niin vain mitään takseja hommata (silloin kun oikeasti tarvitsisi)! Paikka oli varattu lauantaille, mutta itseltäni otti reilun illan ennen kuin sain taksin edes lähtöpaikalle. Kyytiä piti käydä kyselemässä tällä kertaa neljästä eri paikasta (kuppilasta ja jokainen neuvo maksaa tietysti aina viskin tai pari, kuten kyttäpätkiä katsoneet lukijat ovat oppineet) ja lopulta jouduin ottamaan sen, jolle olin jo aiemmin ensimmäisenä soittanut ja haistatellut luurin tukkoon, kun oli tuplannut hinnan sitten edellisen kerran. Selvin päin en varmasti olisi saanut aikaisekseni soittaa vain pyytääkseni anteeksi ja suostuakseni hintaan... Mutta niinhän se menee, viinaa voi olla ilman hauskaakin.
 
Hyvin varhain lauantaiaamuna Bangkokiin päästyä todellisuus iski jälleen (yön dokaamisen jälkeen) päin näköä kuin turkkilaisen gutari. Varsin vekkuli (italialainen?) matkanjärjestäjä tuumasi passia katsoessaan, etten minä mitään uutta viisumia tulisi edes saamaan. Mitä vittua?!?! Kolme kuukautta sitten olin käynyt hakemassa Laosista viisumin yhteensä 2x90 (60+30) päivälle, joista nyt oli vähän yli 90 mennyt, joten olin siis menossa tekemään visarunia saadakseni nuo toiset 90 päivää käyttööni. Nyt vain oli käynyt niin, että riemuidiootit Laosissa olivat laittaneet viisumini päättymään tasan tuohon 90 päivään, jota ennen olisi EHDOTTOMASTI pitänyt käydä jo rajalla, jotta tuon toisenkin jakson saisi käyttöönsä. Olipa taas vähän sellainen asia ettei ollut käynyt mielessäkään tarkistaa, eikä tuo samainen makarooni ollut siitä edellisellä reissulla myöskään maininnut... Esimerkiksi Suomesta hankittavat 2 maahantulon viisumit myönnetään ainakin puoleksi vuodeksi.




Well, fuck you and
your visa runs!








Että näin. Tähän kun lisätään, että “juuri” voimaan astuneen lakimuutoksen ansiosta maarajalta maahan saapuva viisumiton turisti saa enää 15 päivää oleskelulupaa entisen 30 päivän sijaan, oli ihme, että pelkästään kahvikuppi sai meikäläisen toimesta parkkipaikalla kyytiä. Vaihtoehdot oli nyt lähteä käymään Kambodžan rajalla 15 päivän takia tai tulla seuraavana päivänä takaisin ja tehdä kolmen päivän ratkiriemukas automatka Laosiin hakemaan kokonaan uutta viisumia. Että valitse siinä sitten jalan ja käden amputoinnin väliltä...
 
Omien pikaisten ja harhaisten (sekä edelleen hieman kännisten/krapuloisten) ajatuskuvioiden jälkeen päädyin lopulta hyppäämään pikkubussiin, josta minulle varattu paikka seuraavalle ~750km (sis. meno-paluu) oli toki taas se kaikkein vittumaisin... Rajapaikan nimeä en muista, mutta olen käynyt tuolla aiemminkin. Silloista tilannetta en muista, mutta nyt en ollut ollenkaan yllättynyt löytäessäni itseni ainoana siitä ”jonosta”, johon viisumin voimassaoloajan ylityksestä sakot maksetaan. Jos muuten matka rajalle on ankea, näky paikalle päästessä ei ole yhtään sen mieltä piristävämpi. Pieniä, likaisia, hyvin surkean näköisiä lapsia ympäriinsä kerjäämässä rahaa ja repimässä hihasta tallustaessasi passinleimauspisteeltä toiselle on todellakin jotain mitä haluaa tuollaisen matkan jälkeen nähdä. Viimeistään siinä vaiheessa kun polven korkuinen pikkutyttö risaisissa vaatteissaan pyysi vajaata vesipulloani saadakseen edes jotain juotavaa, mieliala oli painettu katupölyyn ja maailma tuomittu jälleen helvetin sairaaksi paikaksi.
 
Rajalta löytyy kasinokin, jossa nopeasti tuli pyörähdettyä, mutta nyt jo armottomissa krapulavipoissa ihmisten pistäviltä tuntuneet silmäilyt saivat poistumaan takaisin pihalle nopeasti kuin säikyn pikkutytön. Rajalta parit tupakkakartongit messiin, a’ 1,50€ (), ja jotain muita ”tuliaisia” ja jo kauan odottamani paluumatka sai melkein alkaa.
 
Vielä oli kuitenkin jonotettava passia takaisin, jota noutaessa Kambodžan puolelta sain jo kuittauksen huonosta onnestani joltain random-jannulta, johon jätin vastaamatta, ennen kuin päiväni tuli lopullisesti valmiiksi Thaimaan puolella vihoviimeisen rajaviranomaisen toimesta. Hän, kaikessa suuruudessaan, oli se mies joka sai luvan leimata Thaimaahan saapuvien passeihin oleskeluluvan pituuden. Ihan tähän hetkeen asti olin elätellyt toivetta ja ajatusta, sekä oikeasti lähtenyt koko reissulle, josko armon annettaisi käydä oikeudesta, tai josko virkailijalle sattuisi pieni inhimillinen erhe ja passiin napsahtaisi päiviä kahden kuukauden verran. Mutta ei. Pieni virne virkailijalta ja kysymys: ”Do you know...” ja tiesin kaikkien toiveiden olevan yhtä varmasti haudattuja aivan samoin, kuin virkailijakin tiesi ilmeeni nähdessään minun tietävän jo. Ei muuta kuin *pam*, leima passiin sekä niin muikea virnistys, että herään vielä tänäkin päivänä hiestä märkänä tuon aiheuttamiin painajaisiin, ja lopulta hyvin spontaani toteamus: ”You lost this game!”
 
Niin nättiä, niin nättiä. Siinä itseäni polviltaan kootessani ja ilmaa haukkoessani mietin vain, oliko mahdollista, että hän oikeasti sanoi noin, mutta niin se vain oli. ”You lost this game” ja passiin oleskelulupaa vain 15 päivää. Aina olen osannut antaa arvoa hienolle ja taidokkaalle vittuilulle, mutta näin osuva lausunto lähenteli jo niin taidetta, että ei saatana... teki mieli mojauttaa hepulle siitä hyvästä kunnon pusu poskelle silkasta riemusta.
 
Nyrkillä.
 
Vihdoin lähes itkua jo parkuen kotimatka sai alkaa, mutta eihän sekään mennyt niin kuin piti. Ensin pitkästä, pitkästä aikaa rajaviranomaiset vielä pysäyttivät ja tyhjensivät koko pikkudösämme rajan jälkeen ja tekivät hyvin pintapuolisen passien ja kamojen tarkistuksen. Tähän ei onneksi kauaa mennyt aikaa, mutta se ei tarkoittanut sitä, ettenkö olisi ehtinyt jo mielessäni hinaamaan kaikki mukana olleet rastapäät lipputangon jatkeeksi, jos joltain olisi jotain kukkaa taskuista löytynyt. Jokin pieni huume- tai muu löytö olisi epäilemättä tarkoittanut koko seurueelle ainakin tuon loppupäivän viettämistä rajalla ja vielä tarkempia syväanaalisointeja. Kun viimeistään loppumatkasta aloin olemaan niin kuollut (känni+krapula+35 tunnin valveillaolo), kuin olla ja voi, aloin vielä kärsimään erään toisen bussissa olleen kanssa erittäin huonosta olosta (krapulaako vain?). Toisin kuin tyttö, itse selvisin ilman oksentelua, mutta ratkiriemukasta oli silti ja kämpille päästyäni seuraavat kaksi päivää olinkin kuumeessa.
 
Hieno reissu.
 
Taas. Ja lisää on tulossa. Viisumi umpeutuu siis jälleen kohta ja nyt tarvitaan joko lisää tuohta tai todennäköisesti vieläkin hauskempaa ja ainakin pidempää matkaa johonkin hevonlaosiin tms. Sanoisin että kiinnostaa kuin kilo lantaa, mutta aliarvioisin silloin lantaa... Matkan järjestänyt italiaano lupasi 25 tonnilla (~550€) järjestää vuoden viisumin, mutta ei silläkään pääsisi vielä näistä pelleilyistä, tai peleistä, kuten rajaviranomainen osuvasti sanoi, kokonaan eroon. Yksi, tällä hetkellä hyvin kiehtova skenaario olisi myös vetää ilman mitään viisumia niin pitkään kuin täällä on ja maksaa sakot vasta lähtiessään. Yläraja sakoille on 20k, mutta a) poliisiin törmätessä häätö voisi tulla heti ilman viisumia ja b) takaisin ei välttämättä olisi koskaan asiaa, joten... ööh, houkuttelevaa silti, sillä niin loppu olen huumorintajuni kanssa tähän viisumibyrokratiaan ja sen säännöksiin. Tähänkin paskaan upposi takseineen reilut 7 tonttua paikallista valuuttaa, josta suuri osa oli tosin osittain itse hankittuja sakkoja mutta ennen kaikkea lukematon määrä verta, hikeä ja kyyneliä.
 
Jostain syystä olen muutenkin aika loppu. Tarkoitus oli tuon edellisen voiton jälkeen ja sen tuoman ”buustin” turvin painaa tästä joku viisinumeroinen kuukausi, mutta vitut. Makselin jotain laskuja ja tuin hädänalaista kaveria joka on joskus auttanut mua ja sen sellaista... Niin ja olen hävinnyt jokseenkin jokaisessa peli- ja elämänmuodossa sen jälkeen, niin hyvä jos tämä(kään) kuukausi jää lopulta edes voitolle. Sairasta. Jotain suurempaa vikaa kai tässä tekemisessä on, mutta en tiedä mitä (no ainakin nuo viisumiongelmat, kun ei muilla tunnu niiden kanssa olevan ongelmia ). Oli miten oli, jatkan sen pohtimista ainakin jatkossa uudessa osoitteessa – en tosin tiedä sitäkään että missä.
 
"There he goes...
one of God's own prototypes.
A high-powered mutant of some kind never
even considered for mass production.
Too weird to live, and too rare to die."
(Hunter S. Thompson)
-Ugh!

Kun pää ei kestä ja taidot riitä

"I just got lost
Every river that I've tried to cross". -Coldplay
Olen aina ollut sitä mieltä, että pokerin pelaajan tärkein ominaisuus on pelitaitojen, matemaattisen osaamisen ja ties minkä vastustajan tai pelikäsien lukemisen sijaan vahva psyyke, kun kaikkien muiden osa-alueiden puutteet voi paikata jollain muulla. Varsinkin viime aikoina on välillä tuntunut ettei omat hermotkaan kestä aina tätä, mutta kun edellisestä päivityksestä näyttää olevan jo valovuosi taas aikaa, niin niputetaanpa taas ensin menneitä – maksoi mitä maksoi. Elämä tällä – ajoittaisista sadekuuroista huolimatta – edelleen lämpöisemmällä puolella maapalloa on madellut varsin kaksijakoisesti sitten tuon edellisen päivityksen jälkeen. Pääosin tuo taaperrus on ollut naurettavankin tapahtumaköyhää, jonka tapahtumista kertominen olisi mennyt suoraan maailman vähäsanaisimpien kertomusten joukkoon. Ironista lienee, että niinä tapahtumien päivinä tylsyys vaikutti varsin kiehtovalta, niiden vielä vaikuttaen varsin vahvasti siihen ettei hauskaakaan jaksanut sitten toisinaan pitää.

You might be a big fish
In a little pond
Doesn't mean you've won
'Cause along may come
A bigger one
And you'll be lost." - Coldplay
Ennen varsinaista - ja pakollista – tilitysvaihdetta toki mainittava tuon huhtikuun lopun menneen rahallisesti/pelillisesti varsin hyvin, antaen toiveita korpivaelluksen päättymisestä... Varsinkin jälleen aloitettu vedonlyönti(harrastus) kulki paremminkin kuin ajatus. Tilastot näyttivät kuun jälkeen 334 vetoa palautusprosentilla 116, joten voi melkein sanoa, että napsu! Muistan jopa jättäneeni kuun lopulla muutaman päivän väliin kahdesta syystä. Ensinnäkin alitajuntaan hiipi fiilis, ettei viime päivinä mikään olisikaan osunut. Tilastot kerättyäni havainto osui jopa oikeaksi, eikä pelkästään ajoittaisten pessimististen harhaluulojen tuotokseksi sillä reilun parin sadan vedon jälkeen pal% oli huidellut vielä 127 paikkeilla. Voi veljet, kunpa aina olisi noin helppoa, ei paljoa tarvitsisi stressata. Ehkä turhaan nyt tästä tuloksesta jauhan tai hehkutan, miten vain haluatte asian ottaa, mutta... kertoo ainakin hyvin siitä varianssin paremmasta puoliskosta.

 
Toinen syy pelihaluttomuuteen oli sitten se, että muuten osui kohdalle yksi niistä normipäivistä... Vihjasin jo pari päivitystä takaperin kohtaamastani ”jostain kummasta”, mystisestä oman mielikuvituksenkin ylittäneestä tapahtumasta. Silloin tapahtui jotain sellaista... ööh, yliluonnollista, ainakin omalle järjelle selittämätöntä johon nyt oli sitten tarjolla jo kakkososaakin. Pidän itseäni kuitenkin ihan suht’koht’ järkiheppuna, juuri sillein kun ihmistä vain voi pitää, jos hän päivät pitkät lätkii korttia ja kaivelee muniaan jossain palmujen juurella. Ehkä se sitten vain oli sitä, kuten yhden filosofin mese-mietelauseessa noihin aikoihin oli naulattuna, että ”sekoaminen ja todellisuudesta vieraantuminen kuuluu tämän päivän Suomessa terveen nuoren miehen aamurutiineihin” - ja nyt vain sitten sattui olemaan minun vuoroni seota. Tai en tiedä, ainakin oli vuoroni päätyä seuraamaan jonkin tason sekoamista. Vähän kai hölmöä edes aloittaa kertomaan, jos en kuitenkaan aio kaikkea kertoa, mutta ”no can do”... Voin kuitenkin vakuuttaa, että tämän rinnalla jokin aika sitten eetteriin lähetetyssä Madventuresin (Voi luoja kuinka senkin sarjan nykytaso sai tuotantokauden aikana toisinaan voimaan pahoin. Mutta hei, "who am I to judge"? Onneksi sentään päättyi loistavalla jaksolla.) Afrikka-jaksossa koettu transsiin vajoaminen ja pää edellä seinään juoksentelu vaikutti pikkulasten päiväkerholeikeiltä tämän omalle kohdalle sattuneen kanssa. Varsin syvästi buddhalaisuskonnollisessa Thaimaassa tapahtumat sijoittuivat tai pikemminkin päättyivät vähemmän yllättäen lopulta buddhalaisluostariin, jonkinlaisten voodoopappien, henkien manauksen ja pimeiden lepakkoluolien keskelle. Lopulta tässä Supernaturalin tosi-tv-versiossa (Katsokaa sitä sarjaa niin tiedätte. ), jolla tätä on ehkä helpointa kuvailla, en olisi lopulta enää ihmetellyt vaikka olisin joutunut painimaan itsensä pääpirun kanssa. Lopulta ihan siihen ei tarvinnut mennä, mutta siinä täysin pihalla ollessani tapahtumien kulusta, kun kukaan ympärillä ei edes osannut puhua sanaakaan englantia, jouduin sitten vielä kaiken lisäksi ojentamaan liian uteliaiksi käyneitä paikallisia. Jos en minä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu, niin en oikein lämmennyt... hmm... tai paremminkin lämpesin, että kaikenmaailman pers’kärpäset yrittivät päästä pelkästään tyydyttämään uteliaisuuttaan, kun yksi selvästi kärsii mielettömästi kamppaillessaan jonkin selittämättömän kanssa. Muutenkin saanut huomata thaikkujen olevan varsin turhan uteliasta sakkia tilanteissa, joissa jonkinlainen korrektius voisi olla paikallaan. Aiemmin tätä sai mm. pariin kertaan ihmetellä Bangkokissa asuessa, kun parikin ihmistä sattui kuolemaan mopo-onnettomuuksissa torppani edessä kadun täyttyessä vain ruumista tapittamaan tulleista ihmisistä. Eihän tässä toki voi ketään lähteä tuomitsemaan, maan kulttuuria siinä missä henkien manauksetkin ja sitä pitää vain osata arvostaa... Hmm... ehkä parempi lopettaa tämä Madventures-parodiointi heti alkuunsa.


...että sellaista, ensin olin et ei vittu, mut sit olinkin et ei saatana!
Hyvin hämärää kaikin puolin. Paikallaollessa kävi vain mielessä Homer Simpsonin legendaariset sanat: "en ole oikein rukoilevaa tyyppiä, mutta jos kuulet minua siellä ylhäällä... pelasta meidät, teräsmies!". Kaiken kaikkiaan nämä tässä helvetin hyvin ja yksityiskohtaisesti kerrotut tapahtumat (Ja se on pelkästään oikein - HAH! ) saivat vielä kohtalaisen hyvin jotenkin tolalta pois useammaksi päiväksi, kun kelasin vain tapahtumia. Sen myötä tulikin huojuttua siinä sitten kännin ja unen rajamailla jonkin viikon ajan kuopaten aina siinä välissä edellisen kuun voitot ja kaiketi vähän vielä päälle, joten taas näytti hyvältä. Kämpän netti vielä toimi varsin satunnaisesti seuraavat pari viikkoa, joka toki rajoitti kuoppaamista, mutta ei varsinaisesti muuten tuottanut hilpeyttä puseroon ja kolmas häätö alle vuoden sisällä alkoikin olemaan lähellä, kun vuokraisäntä sai kuulla kunniansa. Tähän kun lisätään huhut (jotka lopulta kaatuivat nopeasti), ettei lavuaarin viereen unohtuneessa vesilasissa kasvavat epämääräiset toukat ole välttämättä ainoita mitä tässä kasvatetaan, alkoi olemaan mitta täynnä, eikä varsinaisesti tullut puun takaa, että lopulta oli johonkin vielä turhautumista purettava. Loppukuusta pääsinkin (odotetusti?) osalliseksi vielä pienimuotoiseen mielipiteiden vaihtoon. Ns. törmäsin oveen siinä loukaten kaulani ja sellaista, joten "oopsy doopsies", siinähän sitä taas olikin yhdelle kuukaudelle.
 
Tappiollinen kuukausi, jonka tapahtumat saivat vielä mielen varsin alamaihin ei ollut ihan sitä mitä tähän(kään) väliin olisin kaivannut. Pokeri kyllä kulki (tappiollinen kuukausi ja pokeri kulkee... ööh? ) ja kokoajan oli ja on viime aikoina ollut huikea luottamus omaan peliin. Olen vain hyvin huono sulkemaan ongelmia mielestä pelatessa, joten kun kokoajan jokin rassasi mieltä, niin pelaaminen jäi hyvin, hyvin vähiin. Kuten olen loputtomiin asti toitottanut pokeri vaatii mieleltä ja henkisesti todella paljon (tai sitten en vain osaa) ja kun pelkät pelit eivät olleet aiheuttamassa surua, tuskaa ja apaatia niin sekin puoli alkoi vähän naksumaan. Mutta c'mon, eihän tässä nyt aleta puseilemaan pikku kolhujen takia!

"Just because I'm loosing,
doesn't mean I'm lost,
doesn't mean I'll stop." - Coldplay
Tähän kuukauteen lähtiessä oli tietysti ensinnäkin tarkoitus saada pää taas kasaan ja pelata mahdollisimman paljon käsiä, kun kerran kulkee. Kuukaudessa pelattujen käsien määrä jäänee kuitenkin tavoitteesta, kun satuin voittamaan viikon puolivälissä iPokerilla 35 tonnin re-buy/add-on takuuturnauksen, joka vähän laski halua ”pakkogrindaamiseen”.


"Joku sanoo että raha on kaiken pahan alku ja juuri, mut sillä ei ollut rahaa, jolta sen kuulin." -Fintelligens
Voitosta kilahtaneet 7,7 tuhatta leikkirahaa maistuivat kieltämättä tähän väliin. Vaikka ei niillä vielä kuuhun mennäkään, niin ainakin maksaa kaverille puoli vuotta mieltä painaneen satasen vipin... En edelleenkään juuri turnauksia pelaa, sillä viime kuussa ei tainnut tulla yhtään ja tälläkin nimimerkillä taisi olla vasta 3. itse pelaama turnaus jonka nyt pelasin, joten noin 1260 pelaajan niputtaminen seitsemässä tunnissa oli ihan cool. Oma mielipide kun on, että turnaukset päättyvät poikkeuksetta vitutukseen, niin ei niitä jaksa tavallisesti pelata kuin todetakseen pelaajien yleisen järkyttävän paskan tason, vaikka rahallisesti ne ovat tähänkin asti olleet hyvin plussalla. Itse asiassa nytkin ajattelin enemmän vain päästellä höyryjä tuossa varsin pienessä turnauksessa ennen käteispelejä. Lisäostoaika meni juuri niin hyvin kuin vain voi ja kolmen re-buyn ja adarin jälkeen huomasinkin pian löytäväni itseni hienosti sijalta 820 kun noin 880 pelaajaa oli jäljellä. Parit mielenkiintoiset kädet tuohon nousuun mahtui, kuten tämä: http://www.pokerhandreplays.com/view.php/id/604549 ja finaalipöydän bubblessa mm. vedin AK suittarilla ässäparista ohi.

Finaalipöytä meni varsin nopeasti nelikätiseksi, jota pelattiinkin sitten puolisen tuntia. Nousin siinä ensin neljänneltä paikalta kärkeen ja sitten pum – tiputin yhden, pum – tiputin toisen ja heads uppiin lähtiessä mulla oli joku reilu neljä miljoonaa merkkiä selvästi finaalipöydän heikoimman kaverin reilua miljoonaa vastaan, joten eipä se siinä kauaa räpiköinyt. Eli pum – raato tuli siitäkin. Yksi mikä turnauksissa kanssa tavallisesti risoo on palkintostruktuuri. Tuossakin esim. ensimmäisen ja kolmannen sijan välisen palkintosumman erotus oli melkein viisi tonnia. Sick. Ainoa keino olla välittämättä siitä on jättää muut kiroamaan tuollaisia juttuja ja viedä koko roska, joten turnaukseen osallistumisen jälkeen en palkintojakaumaa katsonutkaan.
 
Muuten Thaimaassa elämä on aika sitä samaa. Talouskriisi koettelee kovasti, turistit puuttuvat, sikainfluenssa jyllää Bangkokissa ja Pattayalla, etelässä kuolee jengiä erinäköisissä terroristi-iskuissa sitä tahtia, että jossain kylässä kylän päällikkö oli jo pysyttänyt ruumiiden droppaamisen kieltävän kyltin kylänsä reunalle. Ruumita tosiaan tulee sitä tahtia, että ehkä kohta joku länsimaissakin jo huomaa. Suurin ja puhuttavin uutinen on kuitenkin pandapariskunnan Lin Huin ja Xuang xuangin saama tuore pentu. Ei päivää etteikö pandoista olisi juttua lehdissä tai telkkarissa, eikä hetkeäkään etteikö jossain arvuuteltaisi pennun tulevaa nimeä... Xuang xuang on vielä saanut osakseen arvostelua paritteluhaluttomuudestaan aiemmin, mutta kenelläpä ei olisi stondiksen kanssa ongelmia, jos touhuista pitäisi kiinnostua pandapornoa katsomalla, mitä hänelle oli eläintarhan hoitajien puolesta näytetty aiemmin useampaan otteeseen...
 
Seuraavaksi taas iki-ihanalle viisumin uusintareissulle! On muuten taas jo pari päivää myöhässä...

Hipeille pamppua!

Ajattelin kirjoittaa vähän menneistä, viimeaikaisista omista tapahtumista. Kirjoitinkin, siitä vain tuli jokseenkin samanlaista valitusta kuin kaikesta muustakin tähän asti itseäni koskeneista jutuista hieman eri sanoin vain, joten tää mun kirjoitusohjelmakin päätti nielaista sen kyllästyneenä johonkin bittiavaruuteen. Ei siinä mitään, en ole katkera. Jos ei tuo pirun ohjelma olisi ehtinyt ensin, olisin heivannut sen tekstin korvista kivikkoon itsekin. Eikä siinä jutussa mitään mun etuni mukaista nytkään olisi ollut, siitäkään huolimatta, että tässä on joutunut yrittää "pelastaa" vielä syntymättömiä vauvoja äiteineen yms jokapäiväistä taas. Viimeksi erehdyin kirjoittamaan jostain ”hämärästä” ja jo täyttyi mese kaiken maailman toukista kyselemässä, joko olen seonnut lopullisesti. Tulipahan ainakin blogin lukijamäärä taas päivitettyä... Nyt olin kirjoittamassa siitä kuinka mikään ei kuun vaihteessa toviin maistunut. Kaikki oli okei, mikään ei vain maistunut. "Mä oon kuullut, et ne ois masennuksen oireita, mut onks ne muka oikeita oireita", kuten Pyhimyksen riimittelyssäkin pari kyseltiin pari viestiä alempana. Ei auttanut vaikka kuinka kuunteli riimejä siitä, kuinka miehen ei kuuluis olla toimetta jne. Olin vain aivan koomassa about viikon, nukuin ihan milloin sattui, eikä töiden tekeminen kiinnostanut paskan vertaa, vaikka biittasin vielä parin kolmen tuhannen käden verran samoja fisuja aiemminkin mainittua korkeammalla winratella. Eikä siitäkään huolimatta, että oon edelleen siellä Mariaanien haudassa ja velkaakin sadoille tuhansille, ellen miljoonille ihmisille... En tosin rahaa ihan noin monelle, mutta... noh, ehkä edes yhden hyvän läpän tai jotain... Saksalainen frendikin vielä sattui painumaan Saksaan samoihin aikoihin, joten se siitäkin ilosta.

Siinäkin sellainen heppu, jolla saattais olla jollekin jotain hampaan kolossa. Heppu oli ollut YK:n rauhanturvaajana yhdessä niistä maailman suurimmista persrei’istä, josta minäkään en oikein pysty keksimään kauniita iltasatuja, eli Somaliassa. Siinä on kyllä ensinnäkin käsittääkseni sellainen ratkiriemukas perhelomakohde, että oman rynnäkkökiväärin pakkaaminen matkalaukkuun ja oman yksityisarmeijan mukaan ottaminen lienevät ihan asiallista varustautumista lähtiessä, eikä laivalla sen enempää kuin helikoptereillakaan parane mennä, kuten viime aikaiset uutiset ovat opettaneet ja minkä Jenkit saivat aiemmin kokea. Saksalaista tosin nuokaan matkatavarat eivät auttaneet, vaan joku tulevaisuuden toivo tuli ja ampui kolmesti kropasta läpi ilman sen kummempaa syytä. Onni onnettomuudessa, ei suuresti elämää haittaavia vammoja ja hyvälle eläkkeelle jo nelikymppisenä, jos lupaa olla asumatta Saksassa, mutta voi sitä vitutuksen määrää mikä itseäni vaivaisi tuollaisen jälkeen. Muutama itseäni suuresti närästävää asiaa, kun ovat oma ja muiden tyhmyys, avusta kieltäytyminen ja sen arvostamattomuus. Kun on jo kyllästymiseen asti jauhanut noista ensimmäisestä, niin keskitytään nyt kolmeen viimeiseen. Mikä vittu siinä on, ettei voi sen vertaa antaa periaatteistaan periksi ja ottaa apua vastaan, kun on selvää ettei omilla resursseilla vuosisadoissakaan saada mitään muuta kuin ruumiita aikaan. Tuntuu niin turhalta koittaa korjata kaikkea, jos vaikutus on sama kun sen tekisit sinitarralla.

Joo-o, päässä on hiljaista, vaikka tahtois taas kiljaista se saatana, perkele, vittu ilmaan! Tässäkään maassa kun ei oikein kulje.


Heh, aika pirun ponnetontahan se olisikin jauhaa jostain omista hetkittäisistä apaatiaan ja depressioon vajoamisista, jos samalla vaivalla voi valittaa jostain suuremmastakin. Vähän sama kun kirjoittaisi jostain kännisekoiluista, kun senkin ajan voisi käyttää vaikka kaktuksen kasvun seuraamiseen tai en minä tiedä, aika vähän mielenkiinnottomia aiheita kuitenkaan on. Thaimaalla on tällä hetkellä ongelmia kolmella rintamalla ja kaikkia niitä ratkotaan aseilla. Alkaa tämäkin kuulostamaan varsin houkuttelevalta lomakohteelta. Ensinnäkin vain pieni tovi sen jälkeen kun tulin Laosista, niin johan sitä oltiin sodan partaalla niidenkin kanssa. En tunnusta mitään, mutta tuskin olin kuitenkaan suurin terroristi. Maiden välisellä rajalla vaan sattuu sijaitsemaan jokin temppeli, jota molemmat maat pitävät omanaan ja jota molempien maiden kansalaiset saavat käyttää. Eipä vain riitä ja näinpä sitä piti sitten armeijan joukoin, raketein ja maajoukoin ottaa naapurista ja matkalle osuneista kylistä vähän mittaa. Parin päivän kahakoiden ja kostoretkien jälkeen laskettiin ruumiit molemmin puolin ja kaiketi jatketaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Helvetisti järkeä, onneksi vain selkkaus jäi melkoiseen uutispimentoon. Maan maine turvallisena lomakohteena kun pystytään näköjään tuhoamaan muutenkin.

Eli hyvin pientä näiden Pattayan ja Bangkokin viime aikaisten tapahtumien rinnalla. Tässä maassa pelataan melkoista hölmöläisten poliittista shakkia. Menemättä liian kuiviin yksityiskohtiin, voidaan puhua, että viime joulukuiset lentokenttien sulkemiset ja kymmenien prosenttien turistivirtojen laskut aiheuttaneet mielenosoitukset olivat silloin sen aikaisen opposition eli ”keltaisen joukkueen” aiheuttamia. Tavoitteena oli syrjäyttää siis hallitus pääministereineen, jonka katsottiin olevan aiemman pääministerin Thaksin Shirawathran ”kätyreiden” hallussa. Thaksinin joukot ja kannattajat ovat ns. punainen joukkue tässä hölmössä pelissä. Maasta korruptiosyytteiden takia ja vankilaan joutumisen pelossa lähteneellä Thaksinilla on Thaimaassa edelleen mielettömästi kannattajia varsinkin köyhemmässä kansanosassa. Ja mikseipä olisi. Thaksinin pääministerikaudella bruttokansantuote kasvoi melkein 40% ja köyhien määrä laski jostain +20 prosentista reiluun kymmeneen infrastruktuurinkin parantuessa, joten olisihan se huonomminkin voinut mennä. Epäilemättä rahaa vaan katosi omaankin povariin, eikä hän saanut ymmärtääkseni ”parempiosaisten” ihmisten tukea esim. Bangkokissa. Jostainhan ne jaettavatkin rahat oli kaiketi kaivettava. Hän siis joutui eroamaan muutamia vuosia sitten korruptiosyytteiden takia, jotka jo kaikessa vakavuudessaan vaikuttavat silti naurettavilta, kun ottaa huomioon missä maassa eletään. Tässä maassa kun korruptio ja lahjonta on niin arkipäiväistä, ettei siihen kiinnitä enää mitään huomiota. Maassa maksetaan esim. poliiseille palkkaa noin 15 tuhatta per kuukausi (<300€), mutta silti ne tienaavat helposti jopa 80 000, joten lahjonnan osuus on vain noin 80% palkasta. Mieti sitten siinä kenen pillin mukaan ne tanssivat. Itsekin selvisin eilen ilman sakkoja mopolla ajellessa pelkästään sen takia, että olen länsimaalainen ja tätä tapahtuu kokoajan. Että se siitä ”laki on sama kaikille” –skeidasta.

Mutta takaisin asiaan, jos tässä nyt sellaista edes oli... Keltaisten hulinoidessa lentokentillä, punaiset ottivat hyvin rauhassa. Kun keltaiset saivat painostuksellaan hallituksen vaihtoon he lopettivat samalla omat kuukausia kestäneet mielenosoitukset hallintorakennuksilla ja tilalle tulivat punaiset. Kun hallitus ja pääministeri vaihtuivat, nämä eivät tietenkään kelvanneet punaisille, joten he ottivat samantien samat rakennusten edustat haltuunsa ja alkoivat pitämään omia mielenosoituksiaan keltaisten pysyessä sivussa.

Viime päivinä ne sitten tyrivät ihan samallalailla, vähintään yhtä tyhmästi, idioottimaisesti ja ajattelemattomasti sekä vähintään samanlaisia ongelmia maalleen aiheuttaen, kuin mitä keltaiset olivat tehneet lentokentillä. Pattayalla järjesttetty Asean maiden + 6 suuren maan pääjohtajien pitämän huippukokouksen oli tarkoitus kerätä vähintään näiden maiden, mutta myös maailman mielenkiinto Thaimaata kohti. Ja niinhän ne myös tekivät, tosin vähän erilailla kuin oli toivottu. Punaiset olivat saaneet päähänsä, että tämä olisi hyvä hetki tehdä heidän asiansa näkyväksi ja sitä kautta saada tukea heidän aikeille saada vaihdettua nykyinen pääministeri, Abhisit Vejjajiva, jonka nimeä opettelin ensin 3-4kk kuten aina, jonka jälkeen se meneekin jo vaihtoon. Kaikki meni vain kaikkien kannalta vihkoon. 100 miljoonan bahtin ja ~8000 sotilaan turvajärjestelyt pettivät aivan käsittämättömästi ja jokseenkin aseettomat mielenosoittajat pääsivät hulinoimaan jopa rakennukseen, jossa nämä huippujohtajat kokoustaan pitivät. Jotain aivan uskomatonta, haisee itse asiassa vähän järjestetyltä/maksetulta jutulta. Hallituksellakaan ei selvästi ollut mitään käsitystä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä, joten nyt on maine murskana about kaikkien muiden tärkeimpien turistikansalaisuuksien silmissä paitsi suomalaisten, me kun ollaan niin kovapäisiä, että matkustetaan vaikka kuuhun, jos siellä voi ryypätä halvalla. No okei, enemmän tämä vaikuttanee säikympiin aasialaisiin ja heidän matkustusintoon, kuin eurooppalaisiin tms.

Kun johtajat saatiin evakuoitua ja tomu laskemaan Pattayalla, maineensa ja kasvonsa täysin menettänyt pääministeri Veijjajiva päätti vihdoin pistää kovan kovaa vastaan ja määräsi armeijan purkamaan mielenosoitukset voimalla. Bangkokista onkin nyt sitten tullut varsin ikävän näköistä uutiskuvaa. Varsin holtittomasti ”varoituslaukauksiaan” ampuvat (jotka kyllä tunnutaan ampuvan aika kohti) ja muutenkin rynnäkkökivääreineen hilluvat sotilaat tavallisten kansalaisten keskellä ja vain muutaman korttelin päässä turistialueista, kun eivät oikein saa pimppiä kostumaan. Tiedän aseista jokseenkin vain sen verran, että kenenkään käsissä ne ei mitään hyvää saa aikaiseksi, käytetäänpä niissä alkuun kumiluoteja tai ei. Kuvia katsellessa ja uutisia lukiessa on jokseenkin ihme, jos ei tähän mennessä tuolla ole kuollut todellakaan kuin pari ihmistä. Tällaiset asiat ovat sellaisia, joiden selvittelyssä en oikein luota thaimaalaiseen kykyyn. Ei oikein organisointi ja kuri välttämättä riitä. Yhtään keltaista en ole kuvissa muuten nähnyt, joten ei vain ole heidän vuoronsa pelata tätä peliä (hyvin pieni joukko sinisiä paikalla kyllä on ollut, jotka ovat vähän kuin keltaiset, you know?)...

Saa nähdä mitä noista hulinoista tulee. Se on selvää, ettei tässä ole kuin häviäjiä. Maassa joka on teollisustumisestaan huolimatta riippuvainen turismista ja ulkomaisista sijoituksista, tällaista ei saisi sattua. Hyvin pienillä alueilla nuo rähinät edelleen ovat pysyneet, joten sikäli sama, ei vaikuta mun elämään. Harmittaa vain mielettömästi koko maan puolesta, vähän samalla lailla kun olisit tullut pyytettömästi turvaamaan rauhaa ja joku olisi päättänyt ampua tyhmyyttään sua. Odottelisin, että nyt keskeytetyt protestit ainakin hetkellisesti kasvavat taas tässä tauon jälkeen, kunhan uuden vuoden pippalot saadaan vietettyä. Ymmärtävät sentään laittaa juhlinnan rähinöinnin edelle.


Puhuin aiemmin kolmesta ”sodasta” ja kolmas onkin ainoa johon on tullut otettua itsekin osaa. Täällä vietettiin nimittäin thaiden uutta vuotta ja siihen oleellisena osana kuuluu yleinen ”kaikki kaikkia vastaan” vesisota. Olen tästä aiemminkin kaiketi kirjoittanut, joten todetaan nyt taas vain, että hauskemmaksi tämä muuttuisi vain jos se järjestettäisiin paukkupakkasessa näiden lämpöisten kelien sijaan. Ihan vain sivuhuomautuksena, niin lämpöä täällä on viime päivinä ollut rapiat +40c. Ei vaan, ihan hauskaa se on ainakin näin rannalla vietettynä. Tuhannet ja tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet tänne kastelemaan ja maalamaan toistensa naamoja sekä tanssimaan kaduilla paskarinkiä ajelevien autojen keskelle eli pitämään oikeasti hauskaa. Vaikka aseet onkin täytetty vaan vedellä, niin varsin vaarallisesta juhlasta on kyse. Näiden parin päivän aikana kuolee useita kymmeniä liukastuttuaan autojen alle tai muuten vain jääden kännisten kuskien yliajamaksi, puhumattakaan sokeutuneista silmistä jne. Nyt hallitus pohtikin pitkään, josko kieltäisivät alkoholin myynnin kokonaan juhlien ajaksi koko maassa, mutta lopulta se peruttiin koska sen katsottiin haittaavaan liian paljon turismia. Ironista on, että hyvinhän ne siinä turistien karkottamisessa onnistuivat muutenkin. Saatanan tunarit!


Hyvää uutta vuotta! Kuten näkyy,
ei ole paljoa aurinko tarttunut ja ruskettanut...
Mutta sellaista, en näe kovin pitkää jäljellä olevaa uraa nykyiselle pääministerille, joten silivatiseilaa, 6,2 miljardia varista istuu aidalla ja yksi lentää kohta pois... Tilanne rauhoittuu... Parin kuukauden päästä kukaan ei edes muista enää hänen nimeään, eikä länkkärit ole vielä ehtineet oppimaan uuden vastaavaa, kun tulee jo keltaisten vuoro ”pelata” ja taas on jonkun vuoro erota... Piiri pieni pyörii ja näin se elämä etenee.


Lisätään nyt vielä, että kuten arvata saattaa, kirjoitin tän tapahtumien keskipisteessä luoteja väistellen Laosissa, Bangkokissa, Bangsaenissa ja Pattayalla ... eli oikeasti vaan viinassa ja jossain paskassa, joten voi olla ettei tätäkään ihan lopullisena totuutena kannata ottaa... Sekin on myös sanottava, että kirjoitin tän jo eilen ennen kuin punaisten johtaja päätti keskeyttää protestoinnin ja antautua, joten se muuttaa aika paljon tilannetta, vaikka ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että he tyytyisivät tilanteeseen ja lopettaisivat mielenosoitukset kokonaan. Erittäin fiksu ratkaisu silti, ehkä tästä vielä hyvä tulee.

Homo-homo-HJK... ei kun Laos

Näistä blogikirjoituksista saanee helposti kuvan, että elämäni pyörii pelkkien mieltäni kovasti hyväilevien viisumin uusintojen ympärillä, eikä oikeastaan mistään muusta elämääni sitten sisältöä löydykään. Hyvä niin, sillä niin se pyöriikin, joten ainakin jostain pystyn antamaan totuudenmukaisen kuvan.

Viime viikonloppuna oli taas tätä herkkua tarjolla, kun viisumini umpeutui jokseenkin täydellisesti. Enää ei riittänyt sen enempää leiman hakeminen maahanmuuttovirastosta kierojen taksikuskien saattelemana, kuin myöskään päivän autossa istuminen rajan toiselle puolelle hakemaan samaista leimaa. Nyt se umpeutui kokonaan ja oli lähdettävä johonkin jossa myönnetään uusia. Katselin jo pari viikkoa aiemmin toimiston netistä, joka tällaisia matkoja järjestää ja jopa varasin sen ajoissa, jottei aina tarvitsisi maksaa sakkoja luvattomasta maassaolosta. Wow, kuinka tehokkaaksi itseni tunsinkaan. Sattuma vain heitteli juuri paria päivää ennen matkaa taas vähän kapuloita rattaisiin tavalla jollaista en ole koskaan aiemmin vielä nähnyt. Tapahtui jotain, hyvin, hyvin outoa, ufoa ja friikkiä, jota en todellekaan kuitenkaan lähde tässä sen enempää puimaan. Hulluksi pian luulisivat. Jos kuitenkin joku on katsonut nurkkajumalasta loistavaa ”Supernatural”- tv-sarjaa, jossa enkelit ja demonit mättävät toisiaan päihin ja pari jamppaa kiskoo hopealuoteja kaikenmailman helvetin kätyreiden otsaan, niin tässä puhutaan jokseenkin saman kaliberin jutuista. Jotenkin olen - en tiedä onko ”turtunut” ihan oikea sana, mutta kuitenkin saanut itseni sellaiseen zen-tilaan, etten enää hätkähdä mistään, mutta nyt täytyy sanoa, että tämä tapahtumaketju ei ollut enää aivan tästä maailmasta.

Tuo yhdistettynä pieneen sen jälkeiseen sairaalareissuun tarkoitti kuitenkin sitä, että jouduinpa perumaan reissuni ja siirtämään sitä juuri viisumin vanhenemisen verran eteenpäin, joten edessä oli taas turhia maksuja sen vuoksi. Tällä kertaa matkan kohteena oli Laos, jonka rajaa en lähelle pääsystä huolimatta ollut koskaan aiemmin ylittänyt. Matkalle lähtiessä olo oli juuri niin vittuuntunut kuin se voi olla sen jälkeen, kun olet edellisenä iltana tajunnut, että eihän tämä ole edes päivän reissu, kuten olet olettanut tyhmästi jo parin viikon ajan, vaan kolmen päivän ja tiedät edessä olevan noin kymmenen tunnin autossa istuminen suuntaansa ja saman verran venailua erinäisissä passin yms. tarkistustuksissa. Ei ollut kivaa. Riiditkin tietysti pielessä kuten aina. Oletin ensinnäkin etteivät tällaiset reissut ole kovinkaan suosittuja... Ei ole, ei, mitä nyt 50 ihmistä odotteli lähtiessä kanssani pikkubusseja. Edellisestä kerrasta viisastuneena(...) tällä kertaa en seurannut laput silmillä bussin huonoimmalle paikalle mitään tyttöä, vaan vähän ronskimman korjausliikkeen suunnitelmaan tehneenä filippiiniläistä homoa ihan yhtä huonolle paikalle. Vahvaa osaamista, mihin tässä voit enää luottaa, jos et muodokkaisiin tyttöihin kuin homoihinkaan... Heppu oli sentään ihan mukava varsin ahkeraan matkustellut tyyppi. Kertoi tulleensa juuri Phuketista bilettämästä, oli kuulemma hulvattoman hauskaa, sitä ennen kierrellyt balit, vietnamit, laosit, kamputseat... hauskaa oli ollut, lämmintä, rantoja, pippaloita siellä, aivan ihanaa, pippaloita täällä, kuvia sieltä ja kuvia tuolta... blaablaablaa... Turpa kiinni! Edes hetkeksi, ei kiinnosta. Eli toisin sanoen heppu oli kaikessa mukavuudessaan juuri sellainen jonka vieressä et halua istua umpiväsyneen vittuuntuneena puolta vuorokautta. Voisi edes hetken olla hiljaa. Terveisiä kuitenkin Holopaiselle ja sen sellaisille hänen suomalaisille hinttikavereilleen.


Ensimmäinen asia mikä Laosin rajalla tuli vastaan, oli tajuton kylmyys. Pystyin sillä hetkellä samaistumaan kaikkien suomalaisten jatkuvaan sydäntä raapivaan kylmyyden tunteeseen siinä aamu viideltä seisoskellessani alle 15 asteen lämmössä odotellen raja-aseman aukeamista. Rajalla ja sen jälkeen Thaimaan suurlähetystössä paloi muutamiin lappujen pyörittelyihin reilut 6 tuntia, joten mistään huikean ripeästä toiminnasta ei ollut kyse.


Siellä sitten odotellessa lähinnä maailmanlopun fiiliksissä edelleen umpiväsyneenä, taivas kuitenkin yllättäen aukeni kaikessa kirkkaudessaan lähettäen venäläisen enkelin – ei suinkaan suorittamaan viimeistä voitelua vaan kiikuttamaan kylmän, oikein hyvän laosilaisen kaljan kouraan. Mitä vittua? Istuessa jossain lähetystön nurmikolla (joka oli kiellettyä, toisin kuin kaljan juominen kuten myöhemmin kävi ilmi) ensimmäinen asia jota et ehkä odota tosiaan tapahtui ja tällainen parjatun kansan edustaja tuli tarjoamaan bissen aivan yllättäen. Kiitos! Täytyy sanoa, että varsin pienestä se ilo saattaa syntyä, mutta tuon jälkeen elämä tuntuikin taas olevan varsin hienosti... Lähetystöstä päästyä sitten johonkin syrjäiselle majatalolle Vientianeen (Laosin 200k-700k asukasta käsittävä pääkaupunki), jossa matkasta alkoi löytyä entistä enemmän hienoja puolia. Ensinnäkin aloin tajuamaan, etten ole koskaan käynyt ko. maassa ja toisaalta, kuinka hienoa se oikeasti on kun voi kuitenkin päästä sanomaan esim. ”että joo, enpä ole oikein tehnyt mitään, ihan perusdokailua Laosissa ja sen semmoista”... Mitäh, kuulostaa lattealta, vai häh? Jo toki tulomatkalla oli käynyt selväksi, että koossa on varsin hyvä porukka, josta löytyi sakkia niin kaikista ilmansuunnista kuin elämän osa-alueiltakin. Omalta kannalta mielenkiintoisimmat heput olivat singaporelainen suunnilleen oman ikäiseni vedonlyöjä/webmaster, joka on näitä tyyppejä, että ”hei, vaikka mä onnunkin kävellessä kadulla, se ei tarkoita jalkani olevan kipeä, vaan että taskut ovat vain niin täynnä rahaa”, sekä nuori amerikkalainen ”apinaprofessori”. Aivan jees! Jos elämässäni haluaisin jotain olla, niin apinoita tai eläimiä tutkiva vedonlyöjä, jolla olisi rahaa taskut pullollaan... Joten se päivä tuli vietettyä varsin mielenkiintoisten juttujen ja heppujen parissa pitkin Vientianen huippupaikkoja. Okei, käsitti vain pari mestaa, eikä niistäkään ollut kuin eka kovinkaan ”huippu”, Mekongin varrella sijainnut Laosin ainoa viiden tähden hotelli discoineen. Tosin täytyy sanoa, ettei koko kaupunki kovin kummoiselta muutenkaan vaikuttanut, mutta laitetaan se oman sivistymättömyyden piikkiin, kun olin odottanut kyseessä olevan suurempikin metropoli. Ja kyllähän tuollakin voisi asua. Laosilaiset vaikuttivat varsin ok väeltä, muun muassa hyvin ystävällisesti neljä-viisi ihmistä tuli kauppaamaan huumeita, tuona yönä yksin huojuessani kaverit jossain aiemmin eksytettyäni. Kuinka ystävällistä, hohhoijaa... Muuten maasta ei nyt huikeaa syväanalyysia voi oikein tämän visiitin perusteella tehdä. Inflaatio ainakin kohtalaisen kohdallaan, kun esimerkiksi kalja maksoi kevyet 8000 ja taksi yöllä kämpille 40000. Hinnat toki vetivät ensin katuun, mutta kun pökerryksistä herättyään kuuli mitä raha on todellisuudessa, ja ettei se olekaan kallista, niin olo oli vielä rikkaampi kuin Thaimaan slummeissa.

Seuraavana päivänä samat passien venailut ja sitten kiireesti takaisin Bangsaeniin odottelemaan viisumin seuraavaa umpeutumista. Toki se pitää vielä sanoa koko jutusta, että kun aiemmin jo valitin, ettei kukaan halua näillä viisumipelleilyillä oikein edes rahastaa, niin Laosissa ei sitten enää edes jaksettu veloitettaa koko viisumista mitään (normaalisti ~50€), joten entistä vaikeampi nähdä kuka tästä ruljanssista hyötyy.


Motivaatiota noilta parilta hepulta kyllä sain. Pelit ovat muutenkin kulkeneet varsin hyvin (viimeiset 16,5k kättä pokeria tehden tulosta 18,5bb/100 kättä, joka tarkoittaa toki vain egoni olevan kasvussa kun tuokin luku piti tähän laittaa näkyviin, kun oikeasti olen edelleen niin syvällä, että Mariaanien haudastakin olisi nopeampi nousta...), mutta taas on ainakin uutta intoa opiskella myös vedonlyöntiä lähinnä tulevaisuutta varten. Apinoitakin pääsin katselemaan/ruokkimaan sekä tappelemaan niiden kanssa viikolla, tuossa kun sattuu olemaan muutaman kilometrin päässä pieni vuori, jossa tuollaisia majailee vapaana jopa muutama kymmenen. Autuaan tietämätön olin tästäkin paikasta, joten hyvin tunnen asuinseutuni... Apinat on kyllä varsin vekkuleita, kuten ronsutkin. Nuo ovat vielä varsin kesyjä (tiedä sitten onko se hyvä vai huono, koska aika väkivaltaisia ja röyhkeitä tuntuvat olevan), joten niitä tulee jatkossakin käytyä tsekkailemassa. Tekee hyvän fiiliksen nähdä lajitovereita ja silleen... Palelkaa, menen miettimään josko tähän vielä yhden hymiön saisi mahtumaan.

- Apaattinen smurffi